Päättivät sitten purkaa Hanasaaren A-voimalan. En oikein ehtinyt muodostaa mielipidettä puolesta saati vastaan. Vaikka rumahan se on kuin perkele, paitsi kuulemma sisältä, missä voisi kuvata (ja on kaiketi kuvattukin) tieteiselokuvan jos toisenkin kaikkien hienojen putkien ja säiliöiden ja vempaimien keskellä. Kulttuurikäyttöön rakennus vaikutti minusta liian mammuttimaiselta. En jaksa uskoa, että se olisi kovin helposti täyttynyt vireästä taidepöhinästä. Semminkin kun Helsingissä on kohtapuoliin kymmeniä koulurakennuksia vailla käyttäjää...
Toisaalta nyt, kun sekä Lepakko että Makasiinit on jyrätty uuden uljaamman maailman tieltä, juurevalle ja oikeasta elämästä kumpuavalle kaupunkilaiskulttuurille ei ole liiaksi tiloja tarjolla. Ja taas toisaalta, sellainen kulttuuri on kyllä tavannut löytää tilansa päättäjien päättömistä päätöksistä huolimatta.
Kaupunkien kuuluu muuttua. Taloja puretaan ja uusia rakennetaan, tunneleita kaivetaan, katuja revitään, puistoja istutetaan ja hitaasti mutta varmasti maisemat muuttuvat. Mielenmaisemat hitaammin kuin niiden todelliset vastineet. Hetken se särähtää silmään, kun siellä mistä ennen lähdettiin bussilla espoolaisten tyttöjen vuoteita lämmittämään kohoaakin nyt uuskolho komistus nimeltä Kampin kauppakeskus. Sitten, yllättävän nopeasti, se on siinä niinkuin ois aina ollut. Vain muistot jäävät. Stadi on mielen maantiedettä.
Nopeasti muuttuvaa on ainakin helsinkiläinen ravintolatarjonta. Että suoraan sanoen vitutti, kun päivänä muutamana linjasin reittini Forumin ja entisen elokuvateatteri Capitolin (jos niin kauas muistinne ulottuu) välisen katetun sisäpihan läpi. Se mistä menee portaat Kukontorille. Sisäpihalle oli ei niin kauan sitten avattu tunnelmaan sopiva ja jopa tyylikkäästi sisustettu ravintola patioineen. Nyt siinä könötti valtava, ties mistä jätelaudasta kasattu peltikattoinen juottokarsina. Sittemmin olen antanut itselleni kertoa, että härdellin suunnittelijana on kunnostautunut, kuinkas muutenkaan, Sakke Järvenpää. Olis pitänyt ehtiä äänestämään lompakollaan sen edellisen ravintolan puolesta. Mutta kun kaikkialle ei millään kerkiä.
Thursday, December 14, 2006
Subscribe to:
Posts (Atom)